Williamsseillä näkyy sitten nyt myös sukupuu, jota päivittelen kunhan saan aina uuden kuvan otettua

89.jpg  Vihdoin tuli kympin todistus Rubyltä ja Randyltä koulusta.

90.jpg          Melina piti erittäin hyvää huolta uusista kaksosista, vaikka taloon toivottiinkin vain yhtä lasta.

91.jpg     Drew sen sijaan käytti kaiken vapaa-aikansa taitojen kartuttamiseen, hän nimittäin halusi pärjätä loistavasti uudessa työssään.

92.jpg     Mutta toki häneltä jäi aina välillä hieman aikaa lapsilleenkin.

93.jpg  Melina oli saanut uusia ystäviä. Valitettavasti nämä vain jatkuvasti soittelivat ja herättivät olohuoneessa nukkuvat vauvat.

95.jpg        Pian oli taas kasvun aika, tällä kertaa Rachelin ja Ruutin. Tässä kuvassa on ilmeisesti Ruut. Rachelin kasvusta on kuvat valitettavasti kadonneet jonnekkin.

96.jpg  Pienen tyylimuutoksen jälkeen Ruutista tuli oikein suloinen ilmestys. Ylähuuli on vain hieman olematon.

97.jpg  Williamssit eivät olleet kovin siistiä porukkaa, ja taaperoiden kasvaminen vain pahensi sekasotkua. Varsinkin tuttipulloja ja lautasia lojui ympäri taloa. Onneksi edes Ruby siivosi välillä.

98.jpg  Melina päätti että ei tekisi Ravhelin ja Ruutin kanssa samaa virhettä kuin teki Rubyn ja Randyn kanssa. Hän päätti nyt opettaa kävelemisen ja muut tarpeelliset taidot heti alkuvaiheessa eikä jättää niitä viime tippaan.

99.jpg  Pennut saivat pihalle pienen hiekkalaatikon jolla viettivätkin monta tuntia päivästä. Eipähän vanhempien tarvinnut koko ajan vahtia heitä. Tässä muuten nyt ainakin jonkunmoinen kuva Rachelista.

100.jpg  Kotiapulaiselle ei aina ollut varaa maksaa palkkaa, rahapula kun oli, ja silloin saattoi hävitä tavara tai pari. Viikon sisällä tavarat saatiin kuitenkin aina takaisin.

101.jpg  Williamsseille jouduttiin valitettavasti myös palkkaamaan lapsenvahti. Tietenkään hän ei hoitanut hommiaan kunnolla vaan toi tuttipulloja lapsille niin kauan että se oli juotu, joten hänet erotettiin heti yhden päivän jälkeen. Onneksi Melinalla oli vapaapäiviä jäljellä joten hän sitten käytti niitä travittaessa.

102.jpg  Tavarat olivat myös ruvenneet hajoilemaan, ja kukas muu kuin talon ainoa mies Drew ne laitettiin korjaamaan.

103.jpg      Randy ja Ruby olivat alkaneet tuoda koulusta kavereita kotiin ja kerran tuli näin nätti tyttö (takana) Randyn mukana. Sitä en vain ymmärrä miten tuollaisella voi olla tuon näköinen isä.

104.jpg   Melina oli hauskannäköinen syödessään.

106.jpg  Eräänä päivänä Melina otti Rachelin syliinsä ja katseli tätä tarkkaan. Onpas minulla kaunis tytär. Kas kun en ole huomannutkaan. Hän ajatteli.

107.jpg         Ja taas vietettiin synttäreitä. Tällä kertaa Ruby ja Randy kasvoivat teineiksi.

108.jpg  Rubystä kasvoi erittäin kaunis nuori nainen turbohuulineen. Noppa arpoi hänelle tavoitteeksi mammonan, niinkuin isälläänkin.

109.jpg    Randy sen sijaan komistuu entistään. Posket vain menevät vähän hassusti kuopalle. Hänelle noppa arpoi tavoitteeksi nautinnon.

110.jpg    Ruby oli kyllästynyt lapsenomaiseen tyylinsä ja päätti uudistaa sen. Erittäin tyylikäs lady, täytyy myöntää. Randy ei vaihtanut tyyliään mitenkään erityisemmin, vaatteet vain menivät vaihtoon.

111.jpg  Ensimmäisenä tekonaan Ruby päätti että tervehtisi pikkusiskojaan, nyt kun jaksoi jo kantaa heitä sylissään. Ruut kyllä näyttää enemmän siltä että haukkaa kohta Rubyn sormet.

113.jpg    Randy oli päättänyt että keräisi vain stipendiin tarvittavat pari kuntopistettä ja lähtisi yliopistolle.

114.jpg  Rubyllä ei ollut vielä mikään kiire yliopistoon. Hän viihtyi kotona, kuten kuvasta näkyy.

115.jpg  Erittäin pian koitti Randy lähtö, ja kappas! Hän unohti mietintämyssyn päähänsä. Siitä huolimatta stipendejä tipahteli hyvästä kouluarvosanasta, ruoanlaitosta, mekaniikasta ja kunnosta.

116.jpg       Kyllä muutkin talossa opiskelivat taitopisteidensä eteen. Melinakin sai kuin saikin ruoanlaittonsa täyteen.

117.jpg  Drewillä meni nyt uudessa työssään paljon paremmin kuin edellisessä. Ylennyksiä tuli ja rahaa tipahteli. Nytkin hän on tienannut jo 10 000 simoleonia.

118.jpg          Ja taas synttärit. Ruut ja Rachel kasvoivat lapsiksi tyylikkäästi pihalla.

119.jpg  

120.jpg          He olivat ylpeitä kaksoisuudestaan ja halusivat näyttää sen koko maailmalle, joten päättivät laittaa hiukset samalla lailla. Rachel vasemmalla ja Ruut oikealla.

121.jpg        He saivat jopa oman pinkin pinkeän huoneen. He itse sisustivat ja valitsivat värit, jotta siitä varmasti tulisi mieleinen.

122.jpg    Myös Melinalla meni töissä loistavasti. Ylennyksiä tuli hänellekkin. Nyt hän on muistaakseni rikospoliisi.

123.jpg    Ruby halusi pian päästä tapailemaan poikia, kutsui ennustuajaeukon paikalle.

124.jpg  Yhdellä simoleonilla ja ensimmäisellä kokeilikerralla tuli näin komea pakkaus! Ei se ihan Rubyn mieltymyksiä vastannut, mutta niitähän voi aina vaihtaa.

125.jpg

126.jpg           Ja vaikka kuinka Ruby Ukkoa (pojan nimi) suostutteli, ei hän suostunut ihastumaan Rubyyn. Voi voi tuota nuorta lempeä.

127.jpg  Unohtaakseen Ukon töykeyden Ruby päätti korjata kaikki talon vialliset esineet mukaanlukien roskapuristin, tv ja kylpyamme.

128.jpg      Pian Williamsseille kutsuttiin yksityiskoulun rehtori, Björn Ryynilä, kylään. Lapsilla oli kova halu päästä yksityiskouluun.

129.jpg  Rehtori näytti kyllä tyytväiseltä yhdessä vaiheessa, mutta eivät lapset silti yksityiskouluun päässeet. Pisteitä tuli vain 88/90.

131.jpg      Pian rehtorin lähtemisen jälkeen Drew sekosi totaalisesti. Tiedä sitten johtuiko se lasten yksityikouluun tyrmäämisestä vai jostain aivan muusta, mutta sen jälkeen Drew ei enää koskaan ollut normaali. Ei vaiskaan. Se oli vain tilapäinen romahdus.

133.jpg

134.jpg    Koitti Rachelin ja Ruutin ensimmäinen koulupäivä ja hekin näyttivät yhtä iloisilta kuin kaikki muutkin koululaiset.

135.jpg    Ruby oli päättänyt vakaasti saada Ukon itselleen ja soitteli tälle joka päivä. Ikinä Ukko ei kuitenkaan suostunut kyläilemaan, kunnes lopulta Ruby sai hänet murrettua.

137.jpg      Kyllä näytti Ukkokin lopulta Rubyn luo saavuttuaan oikein innokkaalta.

138.jpg          Ja kun Ruby innostui hieman jopa flirttailemaan oli Ukko täysillä juonessa mukana. Kyllä tästä hyvä pariskunta saadaan.

139.jpg   Loppuillasta oli nuoren pariskunnan suhde jo niin hyvä, että Ukko suostui jopa stailattavaksi. Oikein komea pakkaus kuoriutuikin silmälasien takaa. ;>