Vastailin edellisen osan kommentointiboxiin kysymyksiinne, joten jos jotain kysyitte, kannattaa vilkaista sieltä.

217.jpg
Oli myös Melinan aika vanhentua. Tomi seuraili silmä tarkkana tapahtumaa tapansa mukaan alushoususillaan.

218.jpg
Mummeli ei ehtinyt edes hiustyyliä vaihtaa, kun Ruut oli jo tyynysotasilla. Heti tuli nuoruusvuodet mieleen.

219.jpg
Ja tässä nyt se uusi hiustyyli sekä uudet vaatteet. Ja taas Tomi tarkkailee. Alushoususillaan tietenkin.

220.jpg
Ja näin sai Drew kunniapaikan ruokapöydän yltä. Siihen tietenkin ostettiin myös kehykset, heti kun oli rahaa.

221.jpg
Tomi ei ollut kovin siisti ihminen, joten hänestä paljastui koko ajan hieman kiusallisiakin piirteitä. Kuten kodinhoitohuoneen lavuaarissa peseytyminen. Sitä hän harrastikin melko usein.

222.jpg
Drewilla meni edelleen loistavasti töissä. Oli komea auto, työasu ja palkka. Välillä meinasi papallakin kyllä tulla hieman kiire. Taustalla näkyy muuten hieman sumeana Randyn ja Stellan yhteinen koti.

223.jpg
Pian saatiin nähdä kolmannen sukupolven ilmoittelua itsestään lisää. Edellisessä osassahan pyörityi ensimmäisen kerran? Joten kohta näkyy pää !!!

224.jpg
Ja tietenkin juuri silloin kun siivooja-Katrin piti tulla siivoilemaan, joku puhui hänen kanssaan puhelimessa. Silloin taloon pöllähti tämännäköinen mies pilaamaan hyvin alkaneen päivän.

225.jpg
Ja asiaa pahensi entisestään se, että miehelle ei haluttu maksaa palkkaa (tai ei ollut varaa), joten hän vei talon ainoan työpöydän. Häpeä!

226.jpg
Ja mihinkäs muuhun ne kaikki käteisvarat olisivat menneet kuin tyylikkääseen autotalli-varasto-yhdistelmään. Autoa vain ei vielä ollut. Ja pihaankin on muuten saatu jo laatat ja pari pensasta.

227.jpg
Talossa kävi tiuhaan vieraita. Töistä enimmäksenn. Näillä oli ilkeä tapa naureskella olohuoneen koriste-esineille. Ei ne nyt niin rumia ole?

228.jpg
Taas tulipalo. Näitä taitaa tulla lähes joka jaksoon, joten totutelkaa. Ja taas tuli palomies ajoissa paikalle ja ruoka vain kärähti. Pitää ottaa palohälytin pois niin voisi tapahtua jotain kivaa.

229.jpg
Oli pakko zoomailla kun on niin komiat ilmeet ja asennot.

231.jpg
Kaiken sen hälinän jälkeen alkoi Rachel puskea pikkuista ulos. Huudot kantautuivat varmaan Randylle asti.

232.jpg
Tälläinen tyttöpallero tuli ulos. Herttainen söpöliini sai nimekseen Lucy. Hänellä on äitinsä ruskeat silmät ja luultavasti ihonvärikin on äidiltä, mitä nyt tästä katsoo. Hiukset ovat myös luultavasti ruskeat.

233.jpg
Lucy-neiti saikin ihan oman huoneen kauniin beessillä sisustuksella.

234.jpg

235.jpg
Isukkikin oli erittäin innostunut uudesta tulokkaasta. Heti maalasi tälle taulun ja oli koko ajan syöttämässä. Hyvähän se on ettei äidin tarvitse kaikkea tehdä.

236.jpg
Uusi pöytä on hankittu siivojan vietyä edellisen, ja sen kunniaksi (ja Lucyn, ja omaksi huvikseenkin) Tomi päätti hankkia työn, jotta ehkä saisi joskus elämäntoiveensa toteutettua. Töitä löytyikin sopivasti liikeuralta.

237.jpg
Taisi Drew tajuta, että hänen tuore lapsenlapsensa jäisi kohta hoitoa ja kotikasvatusta vaille, kun kaikki juoksevat töissä. Niinpä hän jäi eläkkeelle. Nyt hän saa hohdokkaat 256 simoleonia päivässä eläkettä.

238.jpg
Melina ei vielä edes harkinnut eläkkeelle jääntiä. Hän haluaa sitä ennen terästitaaninaiseksi. Sitä varten tarvitaan loistava kunto, ja niinpä Melina kuntoilikin hiki pinnassa yötä myöten.

239.jpg
Pian koitti Lucyn synytmäpäivät.

240.jpg
Isän opastuksella hänestä kasvoi erittäin nätti tyttö. Nyt tarvittaisiin vain uudet vaatteet ja äidin loistavaa stailauskättä.

241.jpg

242.jpg

243.jpg
Ja niin hänestä paljastui entistä suloisempi lapsi. Täydellinen penska. Ei turbohuulia, mutta silti yälhuuli näkyy, älyttömän suloiset silmät ja täydellinen nenä. Eikä posketkaan niinkuin Randyllä oli taaperona. Jollei nyt aivan enkelilapsia tule, niin kyllä Lucy on ehdoton perijä. Ja luonnetta en tietenkään muista muuten kuin että siisteys ja leikkimielisyys ovat kympissä.

244.jpg
Isi ihastui lapseensa kokoa ajan vain enemmän ja päätti että opettaisi tälle myös kaikki tarpeelliset taidot. Rachel alkoi pikkuhiljaa tulla hieman kateelliseksi kun Tomi oli koko ajan Lucyn kimpussa.

245.jpg
Joten Rachel halusi toisen lapsen, ja päätti salaa mielessään että tästä tekisi äidin tytön.

246.jpg
Myös Drew alkoi pikkuhiljaa huomata että hänellä oli lapsenlapsi ja päätti että kiinnittäisi Lucyyn nyt enemmän huomiota kuin lapsena. Niinpä hän opetti Lucyn puhumaan, vaikka pikkuinen oliki aluksi hieman vastahakoinen.

247.jpg

248.jpg
Pidettiinhän sitä myös opettelun lomassa hauskaakin.

249.jpg
Ukki olikin aivan ihastunut Lucyyn, mutta niin näytti olevan Lucykin ukkiin. Hauskoja leikkihetkiä vietettiin pitkin päivää, kun muut olivat töissä. Heillä olikin myös aivan oma leikki nimeltä Lennä! Ja koppi!

250.jpg
Tomi oli maalannut kuvan Drewista, ja niin hän päätti että maalaisi kuvan myös Melinasta. Ihan vain tasa-arvon vuoksi. Ja tietenki siksi että hän tarvitsi töissä luovuuspisteitä.

252.jpg
Ja sitten se kävi. Melinan ja Rachelin ollessa töissä ja Drewin ja Lucyn nukkuessa päiväunia, päätti Tomi uhkarohkeasti hieman flirtata kotiapulais Katrille. Nainen olikin erittäin otettu tästä puolialastoman ja komean miehen flirtistä.

253.jpg
Rachelin tullessa kotiin, mikään ei näyttänyt epänormaalilta, ja Tomi ehdotti että sitä toista lasta yritettäisiin uudestaan kun ei ollut mitään ilmoitellut maha. Katri juoksi paikalle ja tuijotti paria hetken aikaa jonka jälkeen hän käveli tyynen rauhallisesti ulos huoneesta.

254.jpg
Pian myös Drew oli huomannut nuoren kotiapulaisen kauneuden ja päättikin vähän vikitellä tätä. Valitettavasti Katri ei ollut kovin innostunut pienen möhömahan omaavista, vanhemmista miehistä.

255.jpg
Kaiken flirttailun ohella talossa myös opiskeltiin. Melina sai mm. ruoanlaiton ja mekaniikan täyteen.

256.jpg
Drew oli saanut töistä pienen puttausjutun lahjaksi, ja olikin kovin innostunut tästä. Siellä hän puttaili kaiket päivät.

257.jpg
Opiskelu ilmeisesti tuotti tulosta, sillä ylennyksiä tuli oikein mukavaan tahtiin. Hän onkin nyt komisario.

Ja taas on uusi sukupuu näkyvillä. ;>